maanantai 7. toukokuuta 2018

TOUKOKUU (2018) -PAKETIT + MUUT MUISTAMISET

TOUKOKUU

Kevään/kesän juhliin pieniä asusteita, lahjoja ja tuliaisia.

TOIVE:
- Pieni toive olisi edelleen, että jokaisen paketin mukana olisi jotain itse tehtyä.
Esimerkiksi pieni rintaneula itse tehtynä. Mikä ei vie paljon aikaa, mutta ilahduttaa paria.
- Kenties kuukauden paketin lisäksi yksi (1) postikortti postittaa parille etanapostilla tai sähköisesti.
- Kerran nämä pienet itse tehdyt työt saattavat olla vaikeita, niin kevään kierroksella PITÄÄ olla yksi itse tehty työ mukana.

-----------------

Paketteja lähetetty: 19/20 (30.5.2018)
Paketteja saatu: 20/20 (10.6.2018)

---------------------
Emmi (blogiton): "Olikin aivan erityisen ihana paketti. Luksuslanka Lanitium ex machina löytyi laatikosta. Oon moneen kertaa tosta haaveillut, mutta en oo koskaan ostanut. Kiitos siis SNY:lle ihan hurjasti :)" 

Mustankissan ihana toukokuun paketti.

Sannin toukokuun paketti.


Ansun toukokuun paketti.


BlueNun on saanut myös kuukauden paketin.


Reppanainen on saanut kuukauden paketin.


Lankapallero on saanut välimuistamisen.

Enninkeri on saanut myös kuukauden paketin. (klikkaa nimeä)



Siru (blogiton): "Kiitos keväisestä paketista. Tämä miellytti kovasti ja kaikelle on käyttöä- nyt tai myöhemmin."


Ruiskaunokille on saapunut laatikollinen iloa.


Hepon on saanut pöllömäisen paketin.


Susanna maalta ja toukokuun paketti.


HPöllön luokse on saapunut myös kuukauden paketti.


Pami66 ja kohti kesää.


Repu on saanut kuukauden paketin.


Mimmukka on saanut kuukauden paketin.


Lankapalleron kuukauden paketti.


Hipsulainen79 on saanut kuukauden paketin.


Larppa on saanut toukokuun paketin.


Katsan ihana toukokuun paketti.


Juttamimmin toukokuun paketti.


Mimmukka sai vapuksi välimuistamisen.


Katsan luokse on muuttanut pieni Tirppa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit.